Synnyin Helsingin maalaiskunnassa (Vantaa) 1957. Minulla oli
syntyessäni kovan suulaen puoliväliin
ulottuva halkio.
Olen saanut arkistojen kätköistä muutaman paperin joista
selviää halkion sulkemisleikkauksen ajankohta. Leikkaus tehtiin 1960 SPR:n
Plastikkasairaalassa joka toimi Lauttasaaren kartanon tiloissa. Siitä tuli
myöhemmin Töölön sairaala. Olin silloin
yli kaksivuotias. Kotonani halkiosta ei keskusteltu koskaan myöhemmin
ehkä tullut kyselleeksikään
vanhemmiltani . Joitain lapsuusmuistoja on, kävin lähikaupassa lapun kanssa ja
näytin sen myyjälle. Läheiset oppivat
ymmärtämään puhettani.
Puheopetuksessa kävin Helsingissä. Silloin oli
Tunturikadulla tavallisessa kerrostaloasunnossa ”ryhmäkoti” jossa oli lapsia
ympäri Suomea. Muistan yhden tytön joka oli Ilomantsista. Olimme siellä ympäri
vuorokauden viikot, kauempaa tulleet kävivät harvoin kotona. Olin siellä kun
täytin viisi vuotta . Viikonloppuisin pääsin kotiin, isäni toi maanantaina ja
haki perjantaina, hän oli Helsingissä töissä. Noilta ajoilta ei ole löytynyt
kirjallisia dokumentteja. Tunturikadun ajoilta muistan, että meitä lapsia
vietiin ambulanssilla puheopettajalle ehkä Töölön sairaalaan. Muistan sieltä
odotustiloista tosi selvästi ison akvaarion. Sieltä sain puheopetusvihon mistä
piti harjoitella äänteitä. Tunturikadun iltatee oli aina liian kuumaa ja istuin
viimeisenä pöydässä. Siellä oli töissä Heli niminen hoitaja jonka kanssa kuljin välillä kotiin. Hän asui kotini
lähellä. En tiedä kuinka kauan jakso kesti. Tunturikadun tilat vaihtuivat myöhemmin
Tehtaankadulle, sieltä kävin
Tehtaankadun kansakoulua. Kävimme Kaivopuistossa kävelyllä ja muistan koulusta
vain portaat ja ruokailut. Opin ilmeisesti puhumaan selkeästi ja puheopetuksen
tarve loppui. Hampaiden oikomishoito sensijaan
alkoi kestäen kauemmin. Kävin junalla Helsingissä Museokadulla oikojalla. Hampaita
poistettiin, oli irrotettava oikomisrautoja yöksi ja kiinteitä jatkuvasti
pidettäviksi. Oikominenkin lopulta oli
ohi ja tuli ilmi, että minun olisi pitänyt käydä erikoislääkärillä
halkioleikkauksen suulaen arpikudosten vuoksi. Hampaat oikeni puhe oli suht
selvää ja elämä jatkui.
Jotain kiusaamiskokemusia hämärästi muistan alaluokilta. En tiedä mistä johtui mutta olin
kova tappelemaan ja huutamaan vastaan, uhkasin myös isoveljelläni joten kiusaus
loppui siihen.
Myöhemmin koulussa teini-ikässä tai varhaisaikuisuudessa en
ole kuullut kenenkään mainitsevat puheestani mitään negatiivista. Kerran yksi
uusi koulukaveri kysyi olenko englantilainen, että puheeni kuulostaa siltä. Oli
kyllä hauska juttu.
Äitini koki syyllisyyttä halkioni vuoksi ja oli ihan varma
siitä, että johtui hänen käynnistään röntgenissä alkuraskautensa aikana. Syöttämiseni
oli hankalaa vauvana. Minulla oli kovia korvakipuja ja nuhaa tosi usein. Aika
vähän on tietoja tallella eikä ole ketään keneltä enää kysyisi.
Tiedossani ei ole
muita suvussani keillä olisi halkiota.
